Asiaa autoista ja autoilusta

A-Katsastuksen tekninen johtaja Hannu Pellikka on seurannut pitkään aitiopaikalta sekä ajoneuvotekniikan että liikennekäyttäytymisen kehitystä. Ennen nykyistä vastuualuettaan hän toimi Liikenteenturvallisuusvirasto Trafin edeltäjän AKE:n yksikönpäällikkönä. Tätä aiemmin työkokemusta on kertynyt niin katsastajan, ajoneuvoalan tuotepäällikön kuin liikenneopettajankin tehtävistä.

Kolarista kotoisin oleva Hannu on ehtinyt tutustua liikenteeseen myös pohjoisen Suomen olosuhteissa ennen pääkaupunkiseudulle muuttoa ja jatko-opintoja. Lisää näkökulmaa liikenneasioihin tuo rooli tutkijalautakunnan ajoneuvoteknisenä jäsenenä. Lisäksi hän seuraa aktiivisesti eurooppalaista liikenneasioiden kehitystä ja on CITA:n (International Motor Vehicle Inspection Committee) tekninen asiantuntija.

Teksteissään Hannu pohtii monipuolisesti nykyautoilijan kohtaamia haasteita sekä ajoneuvotekniikan kehittymisen myötä eteen tulevia yllätyksiä.