Ollako nastat vai kitkat - kas siinä pulma!

Suomen talvi on autoilulle haasteellista aikaa. Maantieteellisesti pitkän maan tienpinnat voivat talvella paikallisesta säätilasta riippuen vaihdella täysin kuivasta asfaltista vesipintaiseen jäähän. On paikkoja, joissa tiet ovat jäisiä tai lumisia koko talven. Samaan aikaan löytyy alueita, joissa jäätä tai lunta on tienpinnoilla vain muutamana harvana päivänä talven aikana, jos edes sitäkään.

Milloin talvirenkaita pitää käyttää?

Säännöt ovat kaikille samat. Talvirenkaita on pakko käyttää koko Suomessa joulu-, tammi- ja helmikuussa. Perinteisten nastarenkaiden rinnalla on jo pitkään ollut saatavilla myös nastattomia vaihtoehtoja eli kitkarenkaita. Yleisesti talvirenkaan tunnistaa parhaiten renkaan sivussa olevista merkinnöistä MS, M+S tai M&S.

Kitkarenkaiden käytölle ei ole rajoituksia ja niitä saa käyttää ympäri vuoden. Tosin on tärkeää huomioida, että kitkarenkaat eivät ole hyvien kesärenkaiden veroisia. Ympärivuotinen käyttö ei siis ole suositeltavaa. Parhaimmillaan kitkarenkaat ovat lumisilla teillä, ja haasteita tuovat jäiset tiet. Myös kovaksi pakkautunut lumi, esimerkiksi risteysalueilla, vaatii kitkarenkaat valinneelta kuljettajalta ennakointia.  

Nastarenkaiden käyttö on perinteisesti ollut rajoitettua. Nastarenkaita saa käyttää vain marraskuun ensimmäisen päivän ja pääsiäismaanantaita seuraavaan maanantain välisenä aikana. Pääsiäisen perusteella määritelty vaihtopäivä vaihtelee siis vuosittain. Luonnollisesti nastarenkaita saa käyttää kalenteriajankohdasta riippumatta, jos keliolosuhteet sitä edellyttävät.

Hyödyt ja haitat

Tunnistettu ongelma on, että nastarenkaat kuluttavat tiestöä enemmän kuin kitkat. Niiden pitävyysominaisuudet ovat kuitenkin tasaisemmat kaikilla keleillä, myös jäisillä teillä. Haittapuolena on ympäristökysymysten lisäksi usein mainittu nastarenkaiden korkeampi melu. Myös  nastojen vaurioitumisalttius sulilla teillä leutoina talvina on tunnistetut ongelma.

Kummat alle?

Kummat sitten autoilijan pitäisi asentaa alle - nastat vai kitkat? Yksiselitteistä oikeaa vastausta ei ole olemassa. Molemmilla renkailla on sekä hyviä että huonoja puolia. Jokaisen on pohdittava omaa ajotarvettaan, ajotaitoaan, ajoneuvoaan ja ympäristöä, jossa pääsääntöisesti ajaa. Näillä kaikilla on merkitystä valintaan. Nykyisin netistä löytyy monia hyviä asiantuntijasivustoja, jotka helpottavat valintaa.