- Etusivu
- ...
- Työntekijämme kertovat
- Lauran arki on täynnä asiakaskohtaamisia
Lauran arki on täynnä asiakaskohtaamisia
Vaihtelua työhön tuovat eri tutkintoluokat ja niiden vaatimukset.– Laura

Kun tulee ajokokeeseen, vastassa on henkilö, jonka tehtävänä on antaa arvio ajotaidoista. Ajovarman tutkinnonvastaanottaja Laura Simonen Espoosta on yksi heistä eli ”tutvoista”. Lauran tie alalle alkoi autokoulun toimistosta.
– Työskentelin autokoulussa sihteerinä ja sieltä sain ajatuksen lähteä opiskelemaan liikenneopettajaksi. Valmistumisen jälkeen työskentelin liikenneopettajana ja myöhemmin myös aluepäällikön tehtävissä. Erikoisammattitutkinnon suoritin vasta Ajovarmalle töihin tullessani.
Työ perustuu ohjeistuksiin ja määräyksiin
Nykyisessä tehtävässään Laura vastaanottaa kuljettajantutkintoja AM-, A-, B- ja C1-luokissa. Työhön kuuluvat myös kouluttajavalvonta ja päivittäinen asiakasneuvonta. Työpäivät kulkevat ennalta laaditun listan tahtiin. Aamu alkaa aikataulujen ja kokonaisuuden hahmottamisella, kun tarkistetaan päivälista ja suunnitellaan päivä.
– Tutkintoluokista riippuu mitä päivä sisältää. Se voi tarkoittaa käsittelykentän rakentamista tai muita valmisteluja. Päivä etenee listan mukaisesti ja päättyy sitten viimeisen työtehtävän jälkeen. Vaihtelua työhön tuovat juuri nuo eri tutkintoluokat ja niiden vaatimukset.
Suurin osa ihmisistä ei todennäköisesti tiedä sitä, että tutkinnonvastaanottajan työ perustuu täysin Traficomin ohjeistuksiin ja määräyksiin.
– Emme tee omia tulkintoja tai päätöksiä, vaan noudatamme tarkasti annettuja ohjeita, jotta arviointi on kaikille tasapuolista ja yhdenmukaista.
Onnistumiset ovat työn ydin
Rauhallisuus, kärsivällisyys ja sosiaalisuus ovat Lauran mukaan hyvän tutkinnonvastaanottajan avainominaisuuksia. Työssä on kyettävä kohtaamaan erilaisia ihmisiä.
– Pitää tulla toimeen erilaisten luonteiden kanssa ja osata mukautua eri tilanteisiin. Esimerkiksi ajokokeessa jännittäjien kanssa pitää löytyä oikea asenne olon helpottamiseksi, jotta koesuoritus onnistuu jännityksestä huolimatta.
Jos yksi asia ajokokeissa toistuvasti haastaa ajokokelaita, se löytyy Lauran mukaan nopeusrajoituksista.
– Hankaluuksia tuottaa usein taajamassa nopeusrajoitusten seuraaminen ja noudattaminen, koska välillä on käytössä aluekohtaiset nopeusrajoitusmerkit ja toisinaan tiekohtaiset.
Kysyttäessä, mikä tutkinnonvastaanottajan työssä palkitsee eniten, Laura vastaa:
– Kokelaan onnistuminen tutkintosuorituksessa ja muut onnistuneet asiakaskohtaamiset. Myös se, kun onnistuu antamaan rakentavan palautteen ja kokelas kehittyy sen avulla.
Espoon kahvihuoneessa on hyvä meininki
Työyhteisö on Laurasta olennainen osa arjen sujuvuutta ja jaksamista. Espoossa katsastajat, palveluneuvojat ja tutvot jakavat saman kahvihuoneen.
– Porukkaa on paljon ja ilmapiiri hyvä. Kahvihuoneessa syntyy hyviä keskusteluja ja työkaverit tukevat tarvittaessa. Huumoria myös riittää ja se on tärkeää tässä työssä jaksamisessa!
Oliko sisältö hyödyllinen?